Lapsen negatiivinen huomionhaku

Yleisenä tiivistyksenä voitaisiin mainita lause ”I’m not giving you a hard time I’m having a hard time”. Lapselle kaikki viestintäkeinot (vaikka olisivatkin aikuisen hyväksymättömiä kuten huuto, lyönti, kiroilu, pureminen jne.) ovat  vuorovaikutusyrityksiä silti.

Huono käytös saadakseen aikuiset reagoimaan voi olla keino hahmottaa rajoja ja rakkautta sekä omaa roolitusta perheessä ja eri konteksteissa. Joskin vaikka tämä voi olla teoriassa ymmärrettävä konsepti, ei se silti helpota tilanteita, kun vanhempi kokee olevansa solmussa lapsen huonon käytöksen voimakkuuden edessä. Vanhemman olisikin merkittävää olla laskeutumatta tunnekuohuissaan lapsen tasolle, jolloin vanhempi käyttää yhtä huonoja keinoja hetken selvittämiseksi kuin lapsikin. Tällaisia voivat olla huuto, lahjonta, loukkaantuminen ja kiroilu. Johdonmukainen käytös, sovitut seuraamukset ja tunteiden sanoittaminen auttavat ennemmin tai myöhemmin, mutta tämä vaatii vanhemman suunnittelua kyseisistä tilanteista.

Vanhemman muistilista

Väkivallalle ehdoton ei!

Älä salli väkivaltaa millään tasolla, ei henkistä eikä fyysistä (potkiminen, lyöminen, pureminen, haukkuminen jne.) ja ilmaise se lapselle selvästi.

Ole systemaattinen!

Pidä kiinni seuraamuksista joka kerta. Tee seuraamuksista sellaiset, joita voi toteuttaa ajasta ja paikasta huolimatta.

Älä anna tunteen jyrätä!

Vanhemman kiukku on lapsen negatiivisen huomionhaun kohdalla usein myös lapsellisella tasolla, joten vihan/turhautumisen ei kannata antaa puhua tai päättää seuraamuksista. Oma raivo tulee tunnistaa ja hyväksyä, jonka jälkeen sen voi sanoittaa ja antaa aikaa tunteen laantumiselle tai aktiivisesti työstää poistamaan sen.