Ruokailutilanteiden mahdottomuus

''Eero (1v10kk) ei usein suostu syömään ruokaansa loppuun, vaan ollessaan mielestään valmis heittää lautasen ruokineen menemään. Usein hän selvästikin jää vielä nälkäiseksi, mutta kun häntä yrittää houkutella syömään ruokansa loppuun, hän pistää ihan ranttaliksi, sotkee tahallaan ja lättää ruokaa tukkaansa. Millä ihmeen keinolla saisin lapsen houkuteltua syömään ruokansa loppuun, puhumattakaan siitä että malttaisi ehkä istua hiukan pidempään pöydässä? Ja minkäikäistä lasta ylipäätään voi ”vaatia” odottamaan että muut ovat syöneet ruokansa loppuun?''

Aikuisen ja lapsen temperamenttiprofiilit

Lapsen merkittävimmät testitulokset:
Mielleyhtymien syttyminen 5.2/7
Herkkyys havaita tunnesävyjä 5/7
Epämukavuus 4.5/7
Aikuisen merkittävimmät testitulokset:
Hoidettavuus 5.1/7
Rauhoittuvuus 5.7/7
Turhautuminen 2.9/7

→ Jos sinulla on lapsen kasvatukseen liittyvä kysymys, tee temperamenttitesti sekä itsestäsi ja lapsestasi ja kysy oma kysymys tästä!

Aikuisen temperamenttitulokset olivat varsin keskiviivaiset elementistä toiseen. Tilanteen kannalta merkittävimmät lukemat saatiin mielleyhtymien syttymisessä yhdistettynä herkkyyteen tunnistaa tunnesävyjä. Tämä voi saada vanhemmat pohtimaan ennakkoon asioita, joita ei siinä hetkessä olisi tarpeellista edes pohtia, vaan keskittyä olemaan läsnä tilanteessa sillä hetkellä. Vanhempi kuitenkin saattaa pohtia; Mitä jos lapsi ei syö tarpeeksi, tai saa riittävästi ravintoa, olenko huono äiti, mitä tästä seuraa? Mitä jos tilanne jatkuu ikuisesti, millä lailla voin auttaa lasta vuosien päästä ongelman kanssa, miten omat hermoni kestävät tilannetta niin pitkään? Mitä jos tämän ruokailuongelma vaikuttaa vielä päiväkodissa ja koulussa, voiko se johtaa kiusaamiseen, miten tunnistan ongelman silloin, voiko tämä johtaa suurempiin sosiaalisiin pulmiin? Myös epämukavuus on vanhemmalla hivenen keskiviivan turhautuvammalla puolella, joten tilanteet todellakin tuntuvat vanhemmasta joka kerta kuormittavalta.

Lapsen temperamenttitulokset viittaisivat siihen, että lapsen toiminta on nimenomaan väline aikuisen reagointiin. Lapsella on korkeat arvot hoidettavuudessa ja rauhoittuvuudessa, joka merkitsee sitä, että syli ja huomio kelpaa ja siitä tulee hyvä olla. Turhautumisen alhaiset arvot viittaavat, että lapsi ei välttämättä edes inhoa pöydässä istumista tai ruuan ”pahuutta”, koska hän ei turhaudu helposti, vaikka asiat eivät menisi juuri niin kuin itse haluaa, vaan hän voi kokea epämukavuutta, jolloin olisi kiva, että äiti poistaisi tämän epämukavuuden ja sylin sijasta se voi onnistua äidin ”shokeeramisella”.

Eero on mainiossa “tutkijan” ikävaiheessa. Mikä olisikaan mielenkiintoisempi tutkimuskohde kuin huikean monipuolisesti aisteja kutkuttava ruoka! Ruoka paitsi maistuu, myös tuntuu, tuoksuu, näkyy ja kuuluu. lautasen heittäminen saa sen paitsi lentämään läpi ilman ja lopulta putoamaan lattialle, myös äidin reagoimaan! Monet asiat kaksivuotiaan elämässä eivät vielä ole hänen kontrollissaan, mutta ruokailu on. Lapsi voi itse säädellä mitä syö, miten syö ja kuinka paljon syö. On tavallista, että taaperot osoittavat tahtoaan ruokapöydässä olemalla välillä nirsoja ja valikoivia syöjiä ja välillä kieltäytymällä syömästä ollenkaan.

Ennuste Eeron kohdalla on erittäin positiivinen. Viimeistään kouluikään ehdittyään hän ei heitä lautasta ruokineen menemään, ei sotke tahallaan, eikä länttää ruokaa tukkaansa. Sitä paitsi tämä tapahtuu lähes riippumatta siitä miten omat vanhemmat häntä ohjaavat ja opastavat. Tästä huolimatta on kuitenkin olemassa syitä, joiden vuoksi ennusteen toteutumista voi ja kannattaa vauhdittaa.

Kun Eero usein heittää lautasensa ruokineen menemään, se tarkoittanee, että hän ei aina tee niin. Kannattaa tutkia lentävätkö tietyt ruuat helpommin kuin toiset. Pienen lapsen makumaailma on vielä kehittymätön ja voi olla hyvin erilainen kuin hänen äidillään tai isällään. Tässä ei vanhemman pidä luottaa omaan makuaistiinsa.

Tai ehkä muutokset tarjoilussa eivät vaikuta Eeron käyttäytymiseen vähääkään. Ei hätää, ongelman ratkaisemiseksi onkin tärkeintä huomion kiinnittäminen lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen. Syömisestä on tullut taistelupeli, jossa ei otella ruuasta vaan määräysvallasta. Kun Eero heittää lautasensa menemään, hän samalla ilmoittaa ponnekkaasti, ettei halua syödä enempää. Sinä puolestasi haluat, että Eero jatkaa syömistään. Luultavasti haluat myös, että lapsesi lopettaa lautasensa heittämisen jo senkin takia, että se on ensiaskel kohti odottamisen kykyä, mutta myös siksi, että lautasen heittely ei kuulu hyviin pöytätapoihin. Haluatte päinvastaisia asioita ja yrität ratkaista ristiriidan ottelemalla.

Olet kuitenkin tuomittu häviämään joka kerta, koska aikuisena joudut käyttämään sivistyneitä keinoja. Houkuttelu on sellainen. Se ei ehkä yhtäkkiä ajatellen näytä taistelukeinolta, mutta kyllä se on, koska sen avulla yrität saada Eeron toimimaan päinvastoin kuin hän itse haluaa. Lapsesi puolestaan ei vielä tiedä sivistyksestä paljon mitään, vaan toimii emotionaalisten aivojensa ohjaamina vaistonvaraisesti ja on valmis käyttämään mitä tahansa keinoja kuten länttäämään ruokaa tukkaansa. Ehkä hän vielä nauraa kihertää kaiken kukkuraksi. Olet hävinnyt ottelun ja Eerolla on hauskaa tai hän on vähintään stimuloitunut ottelun jännityksestä ja voiton huumasta. Määräysvalta on Eerolla ja sinä jäät altavastaajaksi. Lapset rakastavat näitä otteluita ja ovat valmiit käymään niitä uudestaan ja uudestaan. Valta antaa voimakkaita tunnelatauksia, ja koukuttaa sen vuoksi kuin huume yhtä hyvin lapsia kuin aikuisia. Sinäkin saat tunteita, mutta sellaisia, jotka eivät koukuta. Kaikki maailman lapset osaavat kiristää vanhempiensa pinnaa. Lapsen temperamentti ratkaisee miten intensiivisesti hän sen tekee.

Joskus voi myös käydä niin, että itsenäisen syömisen taidot eivät ole vielä niin kehittyneet, että lapsi saisi nälkänsä tarpeeksi nopeasti tyydytetyksi – tämäkin voi johtaa kuvailemasi kaltaiseen tilanteeseen, jolloin lapsi turhautuessaan pistää ranttaliksi, viskaisee lautasensa lattialle ja kieltäytyy syömästä, vaikka nälkä vielä kurnisi mahassa. Onkin tärkeää huomata lapsen alkavan turhautumisen merkit ja auttaa häntä ruokailussa, mikäli nälkä uhkaa ajaa lapsen toiminnan ohjauksen tilanteessa raiteiltaan

Eeron ikäisen lapsen kohdalla, jos vielä ei ole alkanut tulla puhetta ja puheen ymmärtäminenkään ei ole varmaa, kannattaa seurata elekieltä, ilmeitä ja olemusta. Jos lapsi esim. työntää lautasen eteensä ja kääntää päänsä pois, voi se olla osoituksena, että nyt vatsa on täysi tai ruoka ei enää maita. Silloin sanoittamalla tilanne lapselle myönteisesti ilmein ja äänenpainoin päästään tilanteesta eteenpäin ja saadaan ruokahetki päättymään sopuisasti.

On hyvä muistaa, että lapset ovat yksilöllisiä myös tässäkin suhteessa. Tarina kertoo, että eräs pieni viehättävä poika söi ainoastaan makaroonia 5 ensimmäistä elin vuottaan ja hänestä kasvoi kunnon kansalaisen. Toinen hurmuri taasen narskutti purjoa jo puolitoista vuotiaasta ja kokee nykyään oman jälkipolvensa kanssa huimia mätimakuelämyksiä.

Lohdullinen faktatieto on, että kukaan lapsi ei jää tahallaan nälkäiseksi. Lapsi syö kun hänellä on nälkä. Pienen lapsen saattaa kuitenkin olla vaikea keskittyä ruokailuunsa pitkäksi aikaa. Hän ei vielä pysty ymmärtämään, että nälkä tulee taas pian, jos hän syö liian vähän. Kun suurin nälkä on ensimmäisillä suupaloilla torjuttu, ruokailun kiinnostavuus vähenee ja muut kiinnostuksen kohteet alkavat vetää lapsen huomiota puoleensa. Jos hän tämän ohella kokee ruokailutilanteen epämiellyttävänä tai painostavana, kiinnostus ruokailua kohtaan vähenee entisestään. Ruokailusta tulee helposti eräänlainen lapsen ja aikuisen välinen ”taistele tai pakene”-tilanne, jossa aikuiseltakin saattaa hämärtyä ruokailun alkuperäinen hyvä tarkoitus.

Nostat esiin myös odottamisen oppimisen tärkeyden ja olet siinä kovin oikeassa. Odottamisen osaaminen liittyy itsesäätelyn kehitykseen ja lapsena opittu itsesäätelytaito ennustaa kaikista mittareista parhaiten menestymistä koko elämän aikana. Lapsen itsesäätely ei kehity itsestään, vaan siihen tarvitaan ulkopuolista, vanhempien ja muiden läheisten aikuisten säätelyä. Kehitys tapahtuu periaatteella ulkoisesta sisäiseen. Säännön antaminen, ”lautasta ei voi heittää”, on ulkoista säätelyä olettaen, että myös valvot säännön noudattamista. Kun Eero ei enää heitä lautastaan, hän on jo siltä osin oppinut säätelemään itseään. Tämä on itse asiassa jo odottamista ja nyt päästään eteenpäin. Seuraavaksi voit antaa säännön, ”ruokapöydässä kuuluu odottaa, että kaikki ovat syöneet”. Samalla aikuisten pitää huomioida lasta eri tavoin ja ottaa hänet mukaan keskusteluihin, ettei hän jää yksikseen pitkästymään. On vaikea sanoa, minkä ikäisenä lapsen pitäisi jaksaa odottaa yhteisessä ruokapöydässä kunnes kaikki ovat syöneet. Lapset ovat kovin erilaisia ja kehittyvät eri tahtiin. Tärkeintä on että aikuiset harjaannuttavat lapset odottamaan ei pelkästään ruokapöydässä, vaan päivittäin monen monta kertaa monenlaisissa eri tilanteissa. Luonnostaan kärsimättömien kanssa joutuu toki tekemään töitä monin kerroin enemmän kuin rauhallisten lasten kanssa. Lapset oppivat kyllä odottamaan. Vartavasten ei kannata odotusoppitunteja järjestää. Kotitilanteissa niitä syntyy luonnollisesti esimerkiksi yhdessä ruokailtaessa. Kun mennään päivähoitoon ja kouluun toimitaan ryhmissä. Siellä opitaan viimeistään odottamaan vuoroa, häviämään ja voittamaan kuin myös pettymään ja iloitsemaan.

Ruokaan ja ruokailuun saattaa aikuisellakin liittyä paljon tunteita. Kun lapselle tarjottavan ruoan miettimiseen ja valmistukseen on käytetty paljon aikaa, vaivaa ja rakkautta, vanhemman voi olla vaikea suhtautua neutraalisti siihen, että lapsi ei syökään hänelle tarjottua ruokaa – tai sotkee sillä itseään ja heittää sitä ympäristöönsä. Se tuntuu loukkaukselta ruoan laittajaa kohtaan.

Vanhemmille saattaa olla yllätys, kuinka paljon lapset syövät aterioiden välillä. Vanhempi saattaa jättää huomiotta jäätelöt, voileivät, pähkinät tai makeiset, joita lapsi saa aterioiden välisinä aikoina. Eeron päivittäin syömistä ruoista ja välipaloista voisi pitää muutaman päivän ajan kirjaa. Voi olla, että kirjanpidon avulla saadaan tarkempaa tietoa siitä kuinka paljon hän todellisuudessa syö päivittäin.

Monia muitakin pikkulasten vanhempia huolestuttaa jossakin vaiheessa syövätkö heidän lapsensa riittävästi tai onko heidän syömänsä ruoka riittävän ravitsevaa ja monipuolista. Yleensä huoli on turhaa. Jos lapselle on tarjolla tavanomaista monipuolista kotiruokaa, pitkällä aikavälillä hän saa tarvitsemansa hivenaineet, vaikka joillakin viikoilla ruokahalu olisi vähän heikompi. Usein vanhemmat yliarvioivat lapsen tarvitseman ravinnon määrän.

Sitä paitsi nälän yhtä hyvin kuin kylläisyyden tunteet ovat tärkeitä ominaisuuksia terveellisten ruokailutottumuksien kehittymisen kannalta. Houkuttelun aiheuttama taistelu johtaa helposti niin voimakkaisiin tunnetiloihin, että nälän kokemus peittyy kaaoksen alle ja nälkä ei enää kunnolla säätele syömistä.

Ratkaisu on periaatteessa yksinkertainen. Ei pidä otella ollenkaan. Sinun pitää käyttää vanhemmalle kuuluvaa määräysvaltaa avoimesti ja reilusti. Houkuttelu pitää jättää kokonaan pois. Eero nimittäin reagoi vastustamalla houkutteluasi sitä enemmän mitä enemmän sinä houkuttelet ja siksi ajaudutte umpikujaan. Houkuttelun sijaan sinun pitää puuttua lautasen heittämiseen. Tähän on helppo valmistautua, koska tiedät etukäteen, että Eero tulee heittämään lautasen ruokineen.

Eeron ruokailuympäristöstä on hyvä tehdä helposti puhdistettava. Ruoalla sotkeminen kannattaa pyrkiä ohittamaan mahdollisimman vähällä huomauttelulla. Lautasen heittämiseen aikuisen tulee sanoa selkeä kantansa: ”Lautasta ei heitetä! Se kuuluu pöydälle!" Joskus lautasen ja muiden ruokailuvälineiden pöytäpaikan merkitsemisestä voi olla hyötyä. Pöydässä voi olla esimerkiksi kontaktimuovilla kiinnitetyt oikean kokoiset ruokailuvälineiden kuvat, joiden päälle ruokailuvälineet asetetaan ruokailun alussa. Ruoalla sotkemista saattaa vähentää se, että Eerolle järjestetään muina kuin ruokailuaikoina tilaisuuksia muovailemiseen tai hiekalla leikkimiseen. Muovaillessa lapsen kädentaidot kehittyvät luontevalla tavalla, leikin myötä. Myönteistä suhtautumista ja kiinnostusta ruokailua ja ruokia kohtaan saattavat lisätä myös leikit, joissa hän hoitaa nalleja, eläinleluja tai nukkeja. Samalla kun hän ruokkii leluhahmoja, hän opettelee ja oppii itsekin parempia ruokailutaitoja.

Lapsen ruoakailun tarkoituksena ei ole jonkun muun ilahduttaminen. Niinpä vanhempien ei pidä vedota siihen kuinka iloisiksi he tai joku muu tulee, kun lapsi syö ruokansa. on parempi kysyä vaikka miltä hänestä tuntuu tai miten kylläinen olo hänellä on, kun hän söi kyseistä ruokaa. Lapselle voi kertoa hänen ymmärtämällään tavalla mitä myönteisiä vaikutuksia ruoalla on ihmisiin, mutta vähäsyöntisyyden tai syömättömyyden vaaroilla pelottelua ei kannata harrastaa.

Kun lapsi alkaa lyödä ruokailutilanteen ranttaliksi, kannattaa ruoka yksinkertaisesti ottaa häneltä siinä vaiheessa pois. Tämän jälkeen voi vielä tarjota lapselle mahdollisuutta jatkaa ruokailua, mutta jos sählääminen tuntuu jatkuvan, voi todeta lapsen ruokailun päättyneen. hänet voi ohjata ystävällisesti pois pöydästä.

Pienet ruoka-annokset ovat suositeltavia. Silloin Eero voi omin silmin havaita ruoan vähenemisen, josta hänelle voi tulla kokemus oman toimintansa vaikuttavuudesta. Pienemmästä annoksesta jää myös vähemmän sotkettavaa ja tukkaan lätättävää.

Lapsen tarkoitus ei ole pahoittaa vanhemman mieltä. Vanhemman oman jaksamisen ja sopuisien ruokailuhetkien turvaamiseksi Eerolle kannattaa yleensä tarjota sellaisia nopea- ja helppotekoisia ruokia, joiden voi olettaa maistuvan hänelle. Silloin kun lapsen lautasella on useampaa aineksia, esimerkiksi perunaa, kalaa, kastiketta ja kasviksia, todennäköisesti jotkut niistä maistuvat hänelle paremmin kuin toiset. Hänelle voi antaa lisää sitä mikä hänelle maistuu. Syömättömistä ruokalajeista ei kannata tehdä numeroa tai ongelmaa. Kun niitä on myöhemminkin tarjolla, pikkuhiljaa hän tulee hyväksymään uusia ruokalajeja ruokalistalleen. Uusia makuja voi laittaa pienissä erissä tarjolle tuttujen, jo varmoiksi havaittujen ruokalajien lisukkeiksi. Jos ne eivät vielä tällä kertaa maistu, ei hätää. Lapselle on joka tapauksessa tarjolla ruokaa, jota hän todennäköisesti syö.

Jotkut lapset syövät enemmän ja ainakin monipuolisemmin, kun ruoat on sekoitettu keskenään. Useat taaperoikäiset ja sitä vanhemmat lapset tahtovat, että lautasella olevat ruokalajit ovat selkeästi toisistaan erotettavissa. Pienillä asioilla voi tehdä ruoasta kiinnostavamman. Pilkotaanko porkkana paloiksi, suikaleiksi vai raastetaanko raasteeksi? Tuorepalan, esimerkiksi kurkkua tai porkkanaa, voi laittaa lapselle tarjolle jo ennen varsinaista ateriaa. Lapsi saattaa napostella ne aivan kuin huomaamattaan. Ne eivät vie ruokahalua vaan ovat jo pieni osa ateriaa. Alkupaloista ”ei tehdä numeroa”. Ne vain laitetaan sopivasti lapsen ulottuville ennen ruokailun alkua.

Joskus lapset täyttävät vatsansa ruokajuomalla runsaasti ennen ruokailun alkua. Iso lasillinen juomaa saattaa aiheuttaa kylläisyyden tunnetta. Juoman voisi tarjota vasta kun lapsi on päässyt ruokailun alkuun, jos sen voi tehdä ilman valtataistelua. Myös juoma-astian kokoa voisi harkita. Kun lapsi saa pienen lasillisen, hän voi kokea saaneensa paljon. Sama määrä juomaa isossa lasissa on lapsen mielestä vähän.

Taaperoa tulee siis rauhallisesti ja johdonmukaisesti tukea ohjaamaan toimintaansa ruokailutilanteessa. Jos lapsi kokee ruokailutilanteen jatkossa jostain syystä uhkaavana, vaikeutuu hänen toiminnan ohjauksensa tilanteessa ja tunteet alkavat säädellä hänen toimintaansa harkitumman käyttäytymisen sijasta. Myönteinen ja positiivista yhdessä ruokailun mallia tarjoava, mutta johdonmukaisesti ruokailua toivottuun suuntaan ohjaava ilmapiiri perheen yhteisissä ruokailuissa auttaa lasta toimimaan jatkossa sopivalla tavalla.

Meidän perhearkeamme viitoittaa yleensä säännöllinen arkirutiini, struktuuri, tavat ja tottumukset. Kun ateriat syödään yhdessä koko perheen kesken toistuvin, säännöllisin kellonajoin ilmaisee se kaikille perheenjäsenille, että nyt on tarkoitus aterioida yhdessä ja viettää mukavaa yhdessäolon aikaa, opetella syömiseen liittyviä tapoja ja tottumuksia, antaa kannustavaa mallia, positiivista palautetta sekä huomioida ja kuunnella muita perheenjäseniä.

Jos Eero on mielestään tullut kylläiseksi ennen kuin lautanen on tyhjä, niin sitten kannattaa päättää hänen osaltaan ruokailu ja kiittää ruoasta. Hän, pienenä poikana voi mennä pois pöydästä ja muut voivat vielä jatkaa syömistään. Jos hän osoittaa halua palata ruokapöytään niin hän voi tulla jatkamaan ruokailua. Iän karttuessa voidaan opetella istumaan ruokapöydässä pidempään yhdessä tutustuen ja maistellen ruoka-aineksia, keskustellen niistä ja muista yhteisistä kiinnostuksen kohteista vuorotellen, opetella vuoron odottamista ja mm. jakamista.

Ruoka-aikana on itsestään selvää, että kokoonnutaan yhdessä aterioimaan. Kutsutaan kaikkia yhteisesti ruokailemaan ja pienin tuodaan pöydän ääreen, omalle vakio paikalleen. Myös muut perheen jäsenet asettuvat omille paikoillaan. On mukava kokoontua yhteen, ketään ei tarvitse houkutella erikseen. Jos jostain syystä ei ole nälkä tai ruoka ei maita, niin sitten voi odottaa seuraavaa ruokailua. Silloin on yleensä jo ehtinyt tulla nälkä.

Älä anna ylimääräistä välipalaa, vaan Eeron ruokailu jatkuu seuraavalla aterialla. Tai jos Eero alkaa perua päätöstään, kun muut ovat jo nouseet pöydästä ja haluaakin syödä lisää, sano että se ei käy, ruokailu on loppu. Jatka samaa menettelyä johdonmukaisesti ja aikuismaisesti ruokailukerrasta toiseen. Eräänä päivänä, kukaan ei tiedä milloin, ehkä parin päivän tai parin vuoden päästä Alvar onnistuu ruokailussaan ja ei heitä lautastaan sen päätteeksi. Tähän ei kuitenkaan pidä reagoida mitenkään, vaan siihen kannattaa suhtautua täysin luonnollisena tapahtumana aivan kuin Eero olisi aina toiminut niin.