4-vuotias lyö, potkii, karkaa ja vaatii huomiota

''Hei, olen mummo pulassa. Saan hoitaa ihanan älykkäitä ja oppivaisia lapsenlapsiani usein. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut 4-vuotiaan huomionhaku. Hän lyö ja potkii, juoksee karkuun ja menee piiloon.
Juttelemme paljon käytössäännöistä, mutta jotenkin ne unohtuvat, jos annan huomiota myös pikkuveljelle, jota totta kai minun on myös tehtävä. Tämä ei isoveljelle sovi, vaan ”kurittaa” pienempää tai kiukuttelee minulle. Hetkissä tai paikoissa, joissa 4-vuotias saa henkilökohtaista huomiota, kuten neuvolassa, on hän erittäin hyvin käyttäytyvä. Miten saisimme hänelle varmuuden, että mummo rakkaus ja huomio kattaa molemmat pojat?''

→ Jos sinulla on lapsen kasvatukseen liittyvä kysymys, tee temperamenttitesti sekä itsestäsi ja lapsestasi ja kysy oma kysymys tästä!

Pystyvät nelivuotiaat haluavat, että vain heitä katsotaan, vain heitä kuunnellaan ja vain heidän taitavat temppunsa huomataan. 4-vuotiaana lapset tosiaan käyttäytyvät välillä kuin maailman navat ja he haluavat olla kaiken huomion keskipisteenä: ”Kato, mitä mä teen!” Kato, mitä mä osaan! ”Kato mua!”. 4-vuotias kaipaa ihailua, kehuja ja huomiota, hän haluaa olla iso, taitava ja osaava. Kuvailusi lapsesta kahdenkeskisissä tilanteissa viittaa juuri tähän: jakamattomassa huomiossa kelpaa paistatella!

Vaikka nelivuotias osaakin jo aiempaa paremmin ottaa muitten näkökulmia ja tunteita huomioon, on jakaminen ja omien tunteiden säätely hänelle vielä vaikeaa. Hänen on vaikea kestää pettymyksiä ja harmituksen tunteet saattavat vielä usein purkautua aggressiivisena käytöksenä, kiukkuna ja uhmana. Oppiakseen säätelemään tunteitaan lapsi tarvitsee aikuisen lempeää ja johdonmukaista ohjausta ja tukea. Nelivuotias on samaan aikaan pieni ja iso, samassa paketissa: hän tarvitsee vielä paljon aikuisen huomiota, syliä ja apua, vaikka vakuutteleekin osaavansa ja pystyvänsä jo ihan itse.

Lapsenlapsenne on tärkeän kehityshaasteen edessä, kun hänen janoamansa huomio pitää nyt jakaa pikkusisaruksen kanssa. Hän osoittaa käyttäytymisellään, että tilanne tuntuu hänestä epäreilulta, hän tuntee kateutta ja mustasukkaisuutta pikkuveljen saamasta huomiosta. Kun lapsen himoamaa huomiota ei pikkuveljen myötä ole aina saatavilla hyvällä, niin sitten hän koittaa saada sitä muilla keinoin; hankalalla käyttäytymisellä, kiukuttelulla ja aggressiolla. Lapsen käyttäytymisen logiikka piilee siinä, että huomiota se on negatiivisen toiminnankin kautta saatu huomio. Lapsi ei käyttäydy näin ilkeyttään, vaan kyvyttömyyttään: harkitummasta käyttäytymisestä ja tunteiden säätelystä vastaavat aivojen osat ovat lapsilla vielä varsin kehittymättömät ja lapsi joutuu helposti voimakkaiden tunteittensa ohjaamaksi.

On tärkeää, että lapsi tietää millainen käyttäytyminen on sallittua ja mitä taas ei saa tehdä. Mummon viestistä käy ilmi, että lapselle on kerrottu kuinka pahalta lyöminen tuntuu. Todennäköisesti asiasta on puhuttu riittävän usein ja selkeästi, jotta voidaan olettaa 4-vuotiaan tietävän, ettei pikkuveljeä saa lyödä, potkia tai tehdä hänelle muunlaista kiusaa.

Sisaruskateus on hyvin yleistä ja oletettavasti tässäkin on siitä kysymys. Sisarusten välistä erimielisyyttä ja kiistoja on hyvä vähän sietääkin, mutta väkivaltaan on syytä puuttua. Aikuisten pitämät toistuvat saarnat lyömisestä, potkimisesta tai muusta kiusan teosta menevät usein ”kuuroille korville”. Pahanteosta puhuteltava lapsi pysyy paikalla, jos on pakko, mutta pitkien puhuttelujen kuunteluun hän tuskin keskittyy. Hän antaa pakolliset lupaukset siitä, ettei lyö tai kiusaa tai hän lupaa olla kiltti pikkuveljelle, mutta sitoutuminen lupaukseen voi olla näennäistä. Lapsi toivoo, että antamalla aikuisen vaatimat lupaukset hän pääsee taas jatkamaan omia puuhiaan.

Jonkun teorian mukaan aikuisen tulisi saada yhtä kielteistä palautetta kohti ainakin viisi myönteistä palautetta. Kun kyseessä on pieni lapsi, on myönteisen palautteen, kannustuksen ja arvostavan suhtautumisen merkitys vielä suurempi. Kannattaa huomata ne pienet onnistumiset, joita erilaisissa arjen tilanteissa jatkuvasti tapahtuu.

Tässä tapauksessa kysyjänä on mummo, eli ei lapsen oma vanhempi. Kysymyksestä ei tule ilmi, millä tavalla lapsi käyttäytyy omien vanhempien kanssa, esiintyykö sama ongelma myös kotona. Isovanhemmilla on usein vaikea ristiriitainen roolitus lastenlasten elämässä. Toisaalta nykyään isovanhemmat mielletään herkkumummoiksi ja lahjapapoiksi, joiden kanssa lapsi voi vähän tiimiytyä tekemään asioita, joita normiarjessa omien vanhempien kanssa ei voida tehdä. Toisaalta kuitenkin isovanhemmat ovat tukena ruuhkavuosissa hoitaen aktiivisesti arjessa lapsenlapsiaan. Tällöin myös säännöt tulisi olla samat kuin kotona. Mummon on tässä tapauksessa varmaan hankala suhteuttaa omia toiveitaan ja toisten odotuksia siitä mitä yhteinen aika poikien kanssa on. Mummo myös mielellään antaisi huomiota molemmille ja pyrkii ymmärtämään molempia lapsia, mutta ymmärrettävästi äänekkäämmin vaativa saa huomiota enemmän, vaikka sitten huonolla tavalla. Mummo toivoisi, että asiaa ratkeaa niin, että hänen ei tarvitse olla pääasiallinen auktoriteetti, vaan lapset viihtyisivät hänen kanssaan ilman tarvetta tottelemattomuuteen. Tämä kuitenkaan ei vaikuta onnistuvan, koska mummon on jo elämässä kasvatuskumppanin roolissa.

Lapsen käyttäytymiseen kannattaa yrittää suhtautua kärsivällisesti ja ymmärtäväisesti: lapsen sensitiivinen huomiointi ja huomion kiinnittäminen lapsen positiiviseen toimintaan auttaa häntä säätelemään tunteitaan ja käyttäytymistään paremmin kuin jatkuva kielteisestä käyttäytymisestä huomauttelu.

Lyömis-, potkimis- tai muussa kiusantekotilanteessa on usein tehokkaampaa pysäyttää teko selkeällä terävällä kommentilla kuin selittää asiaa pitkästi. Esimerkiksi akuutissa lyömistilanteessa voi sanoa tiukasti: ”Seis!” tai ”Lopeta!” Jos akuuttiin tilanteeseen puuttuminen on ”keskustelevaa, se ei katkaise lapsen ei-toivottua käytöstä. Esimerkiksi: ”Hei. Mehän on puhuttu siitä, että veljeä ei saa lyödä, koska se sattuu. Siitä voi tulla vaikka haava …” Lapsi tulkitsee selittelyn helposti niin, että lyömisen lopettaminen on jonkinlainen neuvottelukysymys.

Eräässä päiväkodin erityisryhmässä käytettiin tehokkaaksi osoittautunutta menetelmää: ”Neuvo kiellon päälle!” Tässä se voisi olla esimerkiksi seuraavaa: ”Älä lyö vaan (kosketa kädellä olkapäähän ja) sano asiasi!”. Mummo toteaa, että 4-vuotias tarvitsee paljon huomiota. Jos hän ei saa toivomaansa huomiota, kielletty toiminta alkaa. Voidaan ajatella, että jokaisen kielletyn tai ei-toivotun käyttäytymisen taustalla on aina jokin myönteinen tarve. Kun tarve on tunnistettu, siihen kannattaa yrittää vastata. Tässä tapauksessa lapselle tulee siis antaa myönteistä huomiota, jotta hän ei opettele saamaan huomiota kielteisillä keinoilla. Kannattaa kiinnittää huomiota niihin hetkiin, jolloin lapsi käyttäytyy hyvin tai suhtautuu ystävällisesti pikkuveljeensä. Yhdessä voidaan jälkeenpäin muistella tilanteita joissa lapsi oli toiminut erityisen mallikelpoisesti.

Koska nelivuotias haluaa olla pystyvä ja osaava, kannattaa hänet ottaa mukaan yhteisten arkisten hommien hoitamiseen: Isomman sisaruksen voi ottaa myös mukaan hoitamaan pikkuveljeä, ja osallistumaan kotihommiin, astianpesukoneen täyttämiseen, ruoanlaittoon, siivoamiseen…kaikkeen siihen, missä mahtava nelivuotias voi kokea olevansa taitava ja pystyvä. Lapselle voi tällä tapaa osoittaa erityistä huomiota, koska hän on veljeksistä vanhempi, osaavampi ja taitavampi: ”Osaatpa auttaa hienosti”.
Kiittäminen ja hyvän huomaaminen toimii hyvin kehuja ja huomiota kaipaavan lapsen kanssa. On tärkeää huomata tilanteet, jossa lapsen toiminta on toivotun kaltaista. ”Maltoitpa hienosti odottaa, kun autoin pikkuveljeä pukemaan”, ”Olen huomannut, miten hienosti osaat keksiä yhteisiä leikkejä pikkuveljen kanssa”. Kaikissa hyvin sujuvissa tilanteissa pitää lasta kiittää ja huomioida ja antaa hänen hehkua aikuisen positiivisessa huomiossa. Lapsen vahvuuksien, taitojen ja hyvän käyttäytymisen huomaaminen lisää myönteisen huomionhakemisen todennäköisyyttä myös jatkossa.
Nelivuotiaalle on tärkeää saada myös aikuisen jakamatonta huomiota. Onko päivässä tilanteita, jolloin olisi mahdollista järjestää isoveljelle kahdenkeskistä aikaa? Lapselle voi kertoa, että kunhan olemme saaneet pikkuveljen yhdessä päiväunille, voimme tehdä ihan kahdestaan jotain mitä hän toivoo.
Vanhempi sisarus saattaa myös kaivata päiväänsä jo ihan omia juttuja: älykästä ja oppivaista isoveljeä voi turhauttaa, kun tilanteissa edetään usein pienemmän sisaruksen ehdoilla, hän voi kaivata ikäistään leikkiseuraa. Nelivuotias nauttii kavereiden kanssa leikkimisestä. Leikkiseuraa voi löytyä vaikka läheisestä leikkipuistoista. Mummon huomiosta taistelu voi jäädä vähemmälle, kun yhteiset leikit kavereiden kanssa vievät mukanaan.

Aikuisillakaan elämäntapojen muuttaminen harvoin onnistuu yhtäkkisestä täysremontista vaan muutos aloitetaan jostakin yksittäisestä asiasta. Samalla ajatuksella voisi 4-vuotiaan pojan tilanteessa soveltaa ratkaisukeskeistä ulkoistamismenetelmää. Sovellusehdotus on monelle 4-vuotiaalle liian vaativa. Koska mummo mainitsee, että lapsi on erittäin älykäs ja oppivainen, kerrottakoon se kuitenkin tässä:

Lapsen vanhemmat ja/tai mummo voivat käydä lapsen kanssa keskustelua siitä kumpi käsi lapsen omasta mielestä useammin on se, joka lyö pikkuveljeä. Jos lapsi ei osaa sanoa, aikuiset voivat arvella asiaa lapsen kanssa yhdessä. Se käsi siis tekee ikäviä tekoja, joiden takia 4-vuotiaalle tulee kaikenlaista harmia. Aikuiset ovat vihaisia ja leikit keskeytetään, yms. Toinen käsi on jo oppinut paremmin tekemään kaikkia hyviä asioita, kuten … . Lapsen kanssa pohditaan, miten osaavampi käsi voisi neuvoa toista kättä hyviin asioihin. Tai voisiko se vaikka vahtia sitä kättä, joka helpommin lyö? Voisiko siihen vähemmän osaavaan käteen
laittaa jonkun hienon rannekkeen niin osaavampi käsi voisi katsella sitä kättä ja tarvittaessa neuvoa toista kättä? Iltaisin lapselta voisi kysellä mitä osaava käsi on toiselle kädelle opettanut ja mitä käsi on tänään oppinut. Käsiä kehutaan ja ollaan iloisia niiden saavutuksista.

Ulkoistamismenetelmän onnistumiseen tarvitaan aikuisten ehdotonta sitoutumista. Jos lapsi lyö pikkuveljeään, lasta ei moitita vaan ollaan pahoillaan siitä, ettei käsi ole vielä ottanut toisesta kädestä mallia. Mietitään mitä toisen käden pitäisi toiselle opettaa. Joskus voi tulla tilanteita, että käsi ei voi olla pikkuveljen luona vaan sen on oltava vähän aikaa toisen käden opetettavana muualla. Valitettavasti lapsikin joutuu seuraamaan käden mukana eri tilaan, mutta häntä ei siis syytellä mitenkään. Voidaan jopa olla pahoillaan, että hän joutuu kärsimään käden tekosien takia. Jos aikuiset välillä moittivat lasta ja välillä kättä, menetelmän uskottavuus kärsii eikä lapsikaan sitoudu siihen.